Lapset ja perheet
Rauman Latu järjestää monimuotoista toimintaa perheen pienimmille. Erityisesti Rauman Ladun lastentoimikunta tukee lapsille suunnattujen tapahtumien sekä aktiviteettien järjestämistä, näihin kuuluu esim. Perhenuotiot, erilaiset retket sekä Metsämörri -toiminta.
Seuraa tulevia tapahtumia kalenterista.
Lastentoimikunta mahdollistaa myös erilaisia koulutuksia lapsille.
Niistä lisää kohdassa koulutus.


Lapsen kanssa retkeily kannattaa aloittaa maltillisesti. Lapsi haluaa yleensä tutkia luontoa ja eteneminen on siksi hidasta, saa olla ja pitää olla. Pienemmän lapsen kanssa lyhyt kävely lähilaavulle riittää. Isompien lasten kanssa voi valita jo pidemmän reitin.
Lasten kanssa retkeillessä on aina hyvä varata riittävästi aikaa, lasten on saatava edetä heille sopivaa vauhtia.
Ja eväitä unohtamatta, ne kruunaavat retken.
Retkellä voi nauttia monenlaisia eväitä. Perinteinen nuotioruoka on hyvää mutta mikäli voimassa on maastopalovaroitus tai kohteessa ei ole nuotiopaikkaa, on keksittävä muuta. Oletko kokeillut ottaa ruokatermokseen lapselle eväitä? Ruokatermokseen voi laittaa lapsen lempiruokaa, meillä nautitaan nuudeleista ja kananugeteista tai eri keitoista.
Ilman lämmetessä voi jälkiruuaksi termokseen laittaa jäätelöä. 😋
Tässä muutama kohdevinkki, muistattehan jokaisella retkellä noudattaa jokaisenoikeuksia. 🙏
Mukavaa vappua ja iloisia retkiä 💚
☘️Latumajan reitin varrella Nasulammen nuotiopaikka, esteetön reitti, omia puita mukaan
☘️Petäjäksen luontopolku, tulipaikka, omat puut mukaan.
☘️Vesitornimäen luontopolku, ei tulipaikkaa
☘️Omenapuumaan luontopolku, ei tuli paikkaa, paikoitellen tällä hetkellä kosteaa, huomioi kenkävalinta, sopii isommille lapsille, pituus n.6km. Ei nuotiopaikka.
☘️Ryssänkallion laavu, nuotiopaikka, omat puut.
☘️Unajan lintutorni, nuotiopaikka, puita löytyy.
☘️Kodisjoella, Kaikulan luontopolku. Puuhuollosta ei tietoa.
☘️Eurajoelta löytyvät seuraavat retkikohteet, Pinkjärvi, Hyypänvuoren luontopolku, Ilveskallion luontopolku sekä Orjasaaren retkipolku ns. nallepolku.
☘️Pyhärannassa Hierkonpolku, laavu ja nuotiopuut löytyvät.
☘️Pyhämaassa, Pamprinniemen luontopolku, ei nuotiopaikka.